Miten selvitä ulkopuolisuuden tunteesta?

1. Olet osallistunut tapaamiseen ja tullut kohdelluksi kuin kutsumaton vieras. Sinua ei kuunneltu eikä puheitasi kommentoitu, vaan suhtautuminen oli kuin vähä-älyiseen.
2. Muut ovat siirtyneet kauemmas katsomaan jotain ja jättäneet sinut kuin nallin kalliolle.
3. Toiset ovat lähteneet ja sinä olet jäänyt yksin pakkailemaan tavaroitasi ja etsimään tietäsi ulko-ovelle.
4. Olet kadottanut suunnan kauppamatkalla. Ympärilläsi rapisevat askeleet. Huutelet: Anteeksi. Anteeksi, osaisitteko sanoa? Puhutteko Suomea?

Jos olet näkövammainen, etkä pysty katseesi avulla liikkumaan ja seuraamaan tilanteita, sinulle on käynyt näin. Ulkopuolisuus on kuormittava tunne, joka voi aiheuttaa arvottomuutta, pelkoa, häpeää ja vihaa.

Näkövamma aiheuttaa ulkopuolisuuden tunnetta, mutta se todennäköisesti myös kasvattaa sietämään sitä. Näkövammainen oppii ymmärtämään, että ihmiset ovat joskus pikkuihmisiä, jotka jännittävät eivätkä huomioi muita. He toimivat itsekkäästi, koska yrittävät kaikkensa tai koettavat pysyä kasassa. Heidän huomionsa on heissä itsessään tai seurueen merkkihenkilöissä. Silloin voi lohduttautua, että on tämän turhamaisen kuvion ulkopuolella. Koska en näe, minun ei tarvitse miettiä ihmisten ilmeiden ja eleiden merkityksiä ja piilomerkityksiä. Minun ei myöskään odoteta reagoivan ilmeeseen vikkelästi vastailmeellä, vaan voin keskittyä kuuntelemiseen ja omiin ajatuksiini. Olen ulkona tapaamisen visuaalisista eleistä, mutta vapaa häiritsevästä esittämisestä, ja pystyn keskittymään puheeseen.

Näkövammaisuuden ehkä huonoin puoli on, että on hankala päästä ihmisten keskuuteen ja juttusille heidän kanssaan. Myös näkevät joutuvat ponnistelemaan ennen kuin tavataan ja keskusteluyhteys aukeaa. Näkevät voivat stressata tilanteisiin menemistä jopa näkövammaisia enemmän, koska katse paljastaa ja vuorovaikutustilanne on heille paljaampi. Näkevän tulisi ymmärtää näkemänsä, mutta vältettävä vääriä tulkintoja ja näköhavaintojen aiheuttamia negatiivisia tunteita. Näkevä päätyy joskus liiaksi sisälle vuorovaikutuksen kiemuroihin.

Näkövammaiselle ulkopuolisuuden tunne on erityisen tuskallinen, jos hän on seurassa, jossa ei puhuta, vaikka niin periaatteessa kuuluisi tehdä. Silloin on usein mahdoton päätellä, mistä hiljaisuus johtuu ja ilman omaa syytään voi tuntea avuttomuutta ja arvottomuutta ja ryhtyä etsimään vikaa itsestään. Olenko käyttäytynyt jotenkin hölmösti tai näytänkö oudolta, koska he ovat näin vaiteliaita? Itsekriittinen kysymys on turha.

Toiset ovat luultavasti epävarmoja tai huonokäytöksisiä, ja jos rohkeutta riittää, voi kysyä: ”Osaisitteko sanoa, mistä puhumattomuus johtuu?”

Se, että on tyytyväinen itseensä, on mielen peli. Ulkopuolisuuden tunne yllättää jokaisen herkästi. Se pohjautuu ajatukseen, että muut ovat läheisempiä toisilleen tai heillä on minua helpompaa tai menee paremmin. Tietenkin tämä voi myös pitää paikkansa. Ulkopuolisuuden tunne ei aina ole vain omaa kuvitelmaamme, sillä toisinaan meidät oikeasti jätetään ulkopuolelle. Yleensä kuitenkin uskomme turhaan muiden pärjäävän meitä paremmin. Kadehdimme aiheetta ihmisiä ja ihmisryhmiä, joita emme läheskään riittävästi tunne. Valitettava tosiasia on, että melko harva on aidosti itseensä tyytyväinen. Itsekritiikki on syyllisyyden ja häpeän ohella eräs vahingollisimmista tunteista. Ihmiset ovat sekoitus erilaisia ominaisuuksia ja taitoja, jotka ovat hyödyllisiä ja käyttökelpoisia erilaisissa tilanteissa.

On mielenkiintoista, kuinka ulkopuolisuuden tunne katoaa opaskoiran kahvassa lähes kokonaan. Koiran tuoma turvan ja hallinnan sekä yhdessä osaamisen tunne rauhoittavat mieltä, ja erilaisuus muuttuu melkeinpä etuoikeudeksi ja ulkopuolisuus voimannäytteeksi. Valkoisen kepin kanssa ulkopuolisuus painaa. Keppi kädessä kulkeminen on ainakin sokealle vaikeaa ja raastavia virheitä sattuu. Sopivasti avulias näkevä ohikulkija lievittää stressin ja ulkopuolisuuden tunnetta.

Näkövammainen voi jäädä ulkopuoliseksi myös näkövammaisten keskinäisissä kuvioissa. Piirit ovat pienet ja siksi on erityisen katkeraa, jos vertaisryhmältä ei saa tukea ja hyväksyntää. Se on kuin asuisi sadan asukkaan kylässä ja suljettaisiin yhteisön ulkopuolelle. Jos huomaat jonkun pudonneen kelkasta, ota yhteyttä ja kysy mitä kuuluu.

Kuinka murrat ulkopuolisuuden tunnelukon? Opettele tarkkailemaan omia reagointi- ja toimintatapojasi ollessasi tekemisissä ihmisten kanssa. Jos huomaat myötäileväsi keskustelukumppanin mielipidettä, vaikka et oikeasti ajattele samalla tavalla, mieti uskaltaisitko ilmaista eriävän mielipiteesi? Tai kehtaisitko ylipäätään mennä paikalle, koska tiedät joidenkin siellä suhtautuvan sinuun ehkä epäluontevasti. Mitä seuraisi, jos olisit aktiivinen? Luultavasti enemmän hyvää kuin huonoa. Kuuntele sisäistä puhettasi.

Kun seuraavan kerran mietit, kuinka erilainen olet muihin verrattuna, vaihda tarkastelukulmaa. Mitä yhteistä on sinussa ja lähelläsi olevissa ihmisissä? Yhteneväisyyksiä löytyy. Ihmisellä on taipumus ajautua itseään toistaviin ja vahvistaviin kierteisiin. Mitä vähemmän osallistuu, sitä vähemmän tuntee osallisuutta. Sama pätee ulkopuolisuuteen ja sosiaalisista kontakteista vetäytymiseen. Mitä kauemmin ihminen pitää itsensä etäällä toisista, sitä vaikeampi hänen on hakeutua seuraan. Katkaise kierre ja ala totuttautua porukassa olemiseen. Hyödynnä altistushoidon askeleita ja opettele kohtaamaan epämiellyttävä asia vähän kerrallaan.

Artikkelin kirjoittaja on sokea kriisityöntekijä. Tämä tieto ei ole tarkoitettu varoitukseksi, vaan kuvaamaan kirjoittajan todennäköistä ymmärrystä käsiteltävään asiaan.